XXX
Iensairaudet

Suun terveys on merkittävä osa ihmisen kokonaisterveyttä. Useiden suusairauksien ongelma on se, että hampaiden reikiintymistä lukuun ottamatta ne etenevät salakavalasti ja huomaamattomasti. Vaikka hammaskaries eli hampaiden reikiintyminen onkin vähentynyt maassamme, ientulehdus eli gingiviitti ja hampaiden kiinnitystä leukaluuhun tuhoava parodontiitti, ovat yleisiä. Ientulehduksen aiheuttamaa hoidon tarvetta esiintyy lähes jokaisella suomalaisella. Ientulehduksen lisäksi valtaosa yli 40-vuotiaista sairastaa jonkin asteista parodontiittia. Vaikea-asteista parodontiittia sairastaa vain pieni osa väestöstä, noin 10 %.

Ientulehduksen syy on bakteeripeite eli plakki, jota kerääntyy hampaiden ienrajaan, erityisesti hammasväleihin. Hammaskivi, paikka-ja kruunuylimäärät sekä paikkaamattomat reiät lisäävät bakteeripeitteen kertymistä. Jos hampaita ei puhdisteta riittävästi, bakteeripeite kasvaa nopeasti, jolloin kehittyy ientulehdus. Bakteeripeite tulehduttaa ja avaa ientaskun. Bakteerien kasvaessa ikenen alle syntyy hampaiden kiinnityksen vaurioitumisuhka ja hoitamattomana siitä kehittyy parontiitti. Parodontiitin syntyyn vaikuttavat bakteerien lisäksi myös potilaasta johtuvat erilaiset altistavat tekijät kuten hammaskiven muodostumistaipumus, hampaiden ahtaumat ja purentavirheet, monet yleissairaudet ja lääkkeet sekä tupakointi.

Koska iensairauksien aiheuttaja on bakteeripeite, hoitona on säännöllinen bakteeripeitteen poisto. Päivittäinen hampaiden puhdistus eli omahoito on tehokas keino hoitaa ja ehkäistä iensairauksia. Hammashoitohenkilökunta luo edellytyksiä omahoidon onnistumiselle omalla panoksellaan. Myös hoidettuna iensairaudet vaativat säännöllistä ylläpitohoitoa ja potilaan aktiivista osallistumista siihen.

Parodontiitin hoidon tavoitteena on kiinnityskudoskadon pysäyttäminen yhteistyössä potilaan kanssa. Perushoitovaiheen aikana bakteeripeitteet ja hammaskivi poistetaan erityisinstrumenteilla, useimmiten paikallispuudutuksessa. Tietyillä potilailla hoidossa voidaan käyttää myös systeemistä tai paikallista mikrobihoitoa yhdistettynä ientaskujen ja hampaan juuripintojen syväpuhdistukseen. Tällöin syventyneistä ientaskuista otetaan bakteerinäyte ja mikrobilääkehoito kohdistetaan ientaskunäytteestä viljeltyihin bakteereihin. Jos tulehdus on edennyt pitkälle kiinnityskudokseen, voidaan turvautua erilaisiin ienleikkaushoitoihin.

Tulehduksen hävitessä hoidon seurauksena ien vetäytyy ja hampaat voivat näyttää pitemmiltä ja hammasvälit laajemmilta kuin aikaisemmin. Pitkälle edenneen parodontiitin hoidossa tarvitaankin usein myös yhteistyötä muiden hammaslääketieteen erikoisalojen kanssa.

Iensairauksien perus- tai erikoishoitoa seuraa aina ylläpitohoito. Potilaan on tällöin käytävä säännöllisissä tarkastuksissa yksilöllisin aikavälein. Tarkastusten yhteydessä tilanne arvioidaan ja mahdolliset tukihoitotoimenpiteet on tuolloin helppo suorittaa. Suuhygienistit osallistuvat omalla panoksellaan iensairauksien perus- ja ylläpitohoitoon.

Asiantuntijat:


ajanvaraukset:

p. 09 622 6610
ma-to 8-18, pe 8-17

MÄÄrÄaikaistarkastuksET:

Vahvista määräaikaistarkastuksesi, Lue lisää

Plus Terveys

Meillä voit maksaa Stockmann-tilikortilla!